Siitepölyallergia

16.05.2022

Siitepölykausi on nyt alkanut.

Itsellä on allergiaoireet alkaneet aikuisiällä. Lasten raskauksien jälkeen vain joka vuosi pahentuneet. Nenä vuotaa, silmät kutisee ja vuotaa, kurkkua ja korvia kutisee. Pahimpina aikoina siis ihan hirveetä.

Välillä saanut lääkärin määräämiä pilleritä ja silmätippoja ja nenäsumutetta. Ja välillä sitten ihan apteekin tuotteita siitepölyallergiaan.

Ovat ne hetkellisesti auttaneet mutta ei ne oireita kokonaan pois vienyt.

Käytin tässä jopa muutaman vuoden, koko vuoden putkeen lääkkeitä kun tuntui että nenä koko ajan vuotaa ja silmät kirvelee. Talvella tosin en tarvinnut kuin yhden pillerin per päivä. Silmätippoja ja nenäsumutetta en.


Kun tutustuin eteerisiin öljyihin niin kuulin kuinka moni on saanut helpotusta oireisiin eteerisillä öljyillä.

Itse olin niin kypsä noihin lääkkeisiin että kun jouduin joka päivä käyttämään niin tuntui että niillä ei mitään tehoa.

Eteerisistä öljyistä 3 kombo Laventeli, Sitruuna ja Piparminttu oli se mistä moni puhui.

No, niinpä päätin kokeilla. Tästä on nyt varmaankin joku 3-4 vuotta sitten. Toukokuu kun siitepölykausi alkoi niin jätin kaikki pillerit ja nenäsumutteet ja silmätipat pois ja sekoitin Roll-on pulloon perus pohjaöljyä esim. oliiviöljy ja sinne sitten 10 tippaa jokaista öljyä. Huom! eeerisiä öljyjä ei saa käyttää pelkästään suoraan iholle. Aina sekoitus johonkin pohjaöljyyn.

Aloitin sitten kuulemani ohjeiden mukaan, rullasin öljyä nenän alle ja rintakehään, niskaan, kasvoille korvien kohdalle ja pään sivulle silmien kohdalle mutta en lähelle silmiä enkä sisälle korvaan, sitä ei saa tehdä. Tasin laittaa myös korvien taaksekkin. :)

Tämän tein aamulla ja päivällä aina kun tuntui että oireet sietämättömät ja sitten illalla ja yöksi. 

Kuukauden jaksoin testailla mutta kun oireet vain paheni niin oli pakko ottaa lääkkeet käyttöön ja silmätipat ja nenäsumute. Totesin sitten vaan että ehkä tämä ei sitten minulle vaan sopinut tai onnistunut. Ehkä minun oireet ovat niin isoja.

Niinpä se kokeilu sitten jäi.


Kunnes noin 1 1/2 vuotta sitten aloitin Luontaishoitajan koulutuksen ja törmäsin siellä tähän samaan eteristen öljyjen komboon ja siitepölyallergian oireiden helpottamiseen.

Olin ennen koulua taas palannut siihen ympärivuotiseen allergialääkkeen käyttöön.

Nyt sitten tein suunnittelman. Ehkä olikin liian rajua lopettaa heti kaikki kerralla. Ja ei hyvä aloittaa silloin kun oireet pahimmillaan. Joten aloitin syys-lokakuussa.

Näin tein:

Otin allergiapillerin jokatoinen päivä, Silmätippoja käytin joka päivä, nenäsumutetta tarvittaessa kun nenä meni tukkoon. Eteerisen öljyjen komboa rollonissa rullasin nenän alle, rintakehään, niskaan jokatoinen päivä ja välillä kun tuntui että tarvitsin nenäsumutetta niin käytin pelkästään rollonia nenän alle useasti päivässä.

Näin tein muutaman kuukauden noin 2-3kk ja nopeasti huomasin että nenäsumute jäi aika nopeesti pois kokonaan. Silmätippoja en ole talviaikana muutenkaan tarvinnut.

Sitten aloin vähitellen vähentämään allergialääkkeitä. Eli kun olin vain kotona niin en käyttänyt  allergiapilleritä ollenkaan. Pelkästään eteerisiä öljyjä.

Nyt kun oli korona aika alkanut ja ei liikkunut juuri missään niin kotonaoloa tuli paljon.

Työskentelin kotisiivoojana niin kun olin siivoamassa sellaisessa kodissa missä huomasin että usein aivastelen ja nenä vuotaa niin niinä päivinä otin allergialääkkeen.

Näin huomasin että se pikkuhiljaa pieneni 1-2 allergialääkettä per viikko ja myös se että en tarvinnut kotona ollessani edes käyttää eteerisiä öljyjä.

Kunnes sitten noin 5-6kk aloittamisesta niin en tarvinnyt enään ollenkaan mitään.

Otin ehkä allergialääkkeen 1-2 kertaa kk.

Nyt olemme toukokuussa ja siis niin uskomatonta. Tässä vaiheessa oireeni olisi ollut jo aivan kauheat ja kurkkua kutissut ja nenä vuotanut ja silmät kirvellyt.

Tämänhetkinen tilanne: Käytän silmätippoja päivittäin. Ne jouduin ottamaan toukokuun alusta käyttöön silmien kutinan takia. Nenäsumutetta en ollenkaan. Allergia pillerin harvoin, vain hätätapauksessa jos johonkin menossa ja tuntuu että oireet ei vaan poistu. Eteerisiä öljy komboa tarvittaessa. Välillä joka päivä.

Mutta oireet ei ole niin suuria kuin ennen. Kurkkukutinaa ei ollenkaan, aivastelua muutaman kerran aamuisin ja illalla (ei edes jokapäivästä.) Helpottaa nopeesti kun laitan rollonilla pari sipaisua nenän alle. Silmät ovat ainoat mitkä kutisee ja ilman silmätippoja en pärjää.

Katsotaan miten tässä nyt menee koko kesäkausi. Palaan asiaan kesän jälkeen.

Halusin tulla tästä teille kertomaan. 

Täytyy muista se että tämä on MINUN kokemus ja kaikille se  ei ole  sama. Joillakin toimii ja toisilla ei.

Tämä ei ole mikään sairauden poistohoito. Edelleen minulla on siitepölyallergiaa se ei ole poistunut. Olen vain onnistunut lieventämään oireita luonnollisin keinoin.

Halusin kertoa tämän jos sinusta tuntuu että kaikkea kokeillut (niinkuin minä) ja mikään ei ole auttanut. 

Mutta muista ÄLÄ aloita pahimpana siitepölyaikana ( kuten nyt) ja täytyy muistaa myös että eteerisistä öljyistä voi myös saada allergiaoireita ja eteeriset öljyt ovat vahvoja ja ei suositella jatkuvaan käyttöön. On pidettävä taukoja.

Tähän lopuksi halusin vielä kertoa eteeristen öljyjen muut vaikutukset:

Laventeli: Aromaterapian äiti

Laskee verenpainetta, rentouttava, helpotusta uniongelmiin.

Apua ihottumiin, päänsärkyyn, ruuansulatusongelmiin.

Tasapainottaa ja rauhoittaa keskushermostoa. Rauhoittaa mieltä.

Tasapainottaa, allergiaan, haavoihin ja finneihin hyvä.

Sitruuna: Virkistää, lievittää masennusta, kohottaa mielialaa, puhdistaa.

On antiseptinen, ehkäisee infektioita, tuhoaa bakteereita ja viruksia.

Apua kommuniaatiokykyyn, allergiaan.

Parantaa työtehoa koska se auttaa keskittymään ja stimuloi älyä. Edistää ruuansulatusta ja parantaa verenkiertoa. Vaikutusta myös selluliitin ja suonikohjujen hoidossa.

Piparminttu: Vilkastuttaa verenkiertoa, Viilentää ja raikastaa ja myös lämmittää, ravitseva

Hoitaa väsyneitä lihaksia ja ärtynyttä ihoa.

Voimistaa kehoa. Apua päänsärkyyn ja hermostuneisuuteen.

Tehostaa vastustuskykyä, ehkäisee tartuntoja.

Allergia oireisiin, astmaan.

Tuoksu lisää keskittymiskykyä ja kirkastaa ajatuksia ja muistia.

Lisää anteliaisuutta ja auttaa pääsemään eroon vähemmyyden tunteesta.